Boutique-hostelli päivittyi digiajalle – varauksista jo puolet tapahtuu omilta sivuilta
Teksti: Erja Eliala
Jari Huovila teki vuonna 2019 täyskäännöksen urallaan, ryhtyi majoitusyrittäjäksi ja päihitti samalla rimakauhunsa digimaailmaa kohtaan
Englantia puhuva asiakas pysäyttää Savonlinnan ydinkeskustassa sijaitsevan boutique-hostelli Savonlinna Rentalsin yrittäjä Jari Huovilan ja kysyy mahdollisuutta varata huone seuraavalle kesälle. Tokihan se onnistuu.
Huovila sanoo tehneensä oikean päätöksen remontoidessaan entisen fysioterapiayrityksensä tilat boutique-hostelliksi kolmisen vuotta sitten. Mies pyöritti tiloissa fysioterapia-alan yritystä 1990-luvun alusta vuoteen 2007, jonka jälkeen hän asui ja työskenteli kymmenen vuotta Espanjassa.
– Palattuani Savonlinnaan takaisin vuonna 2017 perustin uuden fysioterapiayrityksen kumppanini Riitta Röksän kanssa. Isot tilat olivat kuitenkin vajaakäytöllä, ja niiden ylläpito oli kallista. Ajattelin, että Savonlinnassa voisi olla kysyntää edulliselle majoitukselle: lopetin muun toiminnan ja ryhdyin viemään huoneistohotelli-ideaani nopeasti eteenpäin.
Savonlinna Rentals avasi ovensa keväällä 2020 vain puolen vuoden remontin jälkeen. Tällä hetkellä Savonlinna Rentalsilla on kymmenen huonetta. Keittiö, pyykkihuone, WC:t ja suihkut ovat yhteisiä, mutta osassa huoneista on pienoiskeittiö. Uniikeilla huoneilla on yksilölliset nimet, kuten Niittykukka, Lumpeenkukka ja Satumetsä.
– Olemme saaneet hyvää palautetta paitsi kauniista huoneista myös rauhallisuudesta, hinta-laatusuhteesta, siisteydestä ja sijainnista.
Yritystoiminnan alun sattuminen koronapandemian kanssa samaan kohtaan oli Huovilan mukaan jälkeenpäin ajatellen onni onnettomuudessa, sillä hän sai rauhassa viimeistellä yrityksensä palveluja.
– Toinen onnekas sattuma oli se, että Digiportaat-hankkeessa työskentelevä tuttavani, Hannu Jaatinen, kertoi minulle hankkeen pienyrityksille tarjoamista digitaalisen markkinoinnin koulutuksista. Hän teki ensin osaamiskartoituksen, jonka lähes jokaiseen osa-alueeseen tarvitsin päivitystä.
Aikanaan paljon markkinointia opiskellut Huovila myöntää, että hänelle oli iso kynnys lähteä perehtymään digitaalisen markkinoinnin välineisiin.
– Aika on kuitenkin toinen, joten minun oli opeteltava kaikki uusiksi. Canva-, Instagram- ja Google Ads -koulutuksista on ollut todella paljon hyötyä samoin kuin Googlen analytiikkaan perehtymisestä.
Digiportaiden asiantuntijasparrauksella myös yrityksen nettisivut päivitettiin ajan tasalle. Iso parannus oli oman varaussivun käyttöönotto Booking.com- ja Airbnb-sivuston rinnalle.
– Asetimme tavoitteeksi, että myynti tapahtuisi omien sivujen kautta. Nyt varauksista jo puolet tehdään Savonlinna Rentalsin sivuilta.
Huovila kehuukin yksilöllistä digisparrausta itsensä kohdalla merkittäväksi tueksi.
– Myös verkostoituminen on ollut tärkeää. Koulutuksissa on ollut hyviä keskusteluja ja kohtaamisia muiden samassa tilanteessa olevien yrittäjien kanssa.
Huovila rohkaisee kaikkia pk-yrittäjiä hakemaan asiantuntija-apua digipulmiinsa matalalla kynnyksellä. Hän sanoo, että Digiportaiden koulutuksissa parasta ovat maanläheisyys ja tapauskohtaisuus.
– Kouluttajilla on ammattitaidon ohella ymmärrystä siitä, että liikkeelle lähdetään perusteista. Monelle jo digimaailman sanasto aiheuttaa rimakauhua, jos se ei ole tuttua.
– Jatkossakin tukeudun Digiportaiden ammattilaisiin ja suosittelen samaa mahdolliselle seuraajallenikin, Huovila vinkkaa lopuksi.