fbpx

Johdanto

Usein videon tekeminen jää kiinni turhista harhaluuloista, että kuvaaminen olisi erikoisen vaikeaa tai omalla puhelimella ei saisi kuvattua tarpeeksi hyvännäköistä videota. Älypuhelimella kuvaaminen, kun voi yksinkertaisimmillaan olla kaksi painallusta; tarkennus ja laukaisin. Yksinkertainen tilannepäivitys yrityksen sosiaaliseen mediaan, missä kerrotaan viime aikaiset kuulumiset, vie maksimissaan minuutin eikä vaadi välttämättä mitään jälkikäsittelyjä ennen julkaisua. Keskimäärin videoiden pituus vaihtelee kymmenestä sekunnista pariin minuuttiin.

Videot ovat tehokas tapa kommunikoida ja tavoittaa uusia ihmisiä eri puolilta maailmaa. Yrittäjälle tämä on nerokas tapa kohdata ja löytää asiakkaita, rakentaa yrityksen brändiä ja markkinoida omaa toimintaansa. Tämän oppaan avulla opit tuottamaan, kuvaamaan ja editoimaan videon älypuhelimella mahdollisimman nopeasti ja helposti, laadusta silti tinkimättä.

Mukavia hetkiä videokuvauksen parissa!

Ennen kuvauksia

Mieti

  • Millaisen videon olet tekemässä ja mikä on videon perimmäinen viesti.
  • Miksi video tehdään? Mitä katsoja voi siitä oppia ja millä tavalla yrityksesi hyötyy siitä.
  • Kenelle video tehdään? Mihin kohderyhmään katsojat kuuluvat.
  • Miten video toteutetaan? Mikä on videon sisältö, formaatti, tyyli ja toteutustapa.
    • Kuinka monta ja kuinka pitkiä videoita tuotetaan?
  • Millaiseen lopputulokseen ollaan tyytyväisiä? Mikä on tuotannon budjetti?
  • Voiko videota hyödyntää useampaan eri tarkoitukseen?

Vinkki: Säästät aikaa ja resursseja kuvaamalla kerralla useamman videon!

Ideoi

  • Helppoja ideointitapoja ovat esimerkiksi moodboard, storyboard ja kuvalista.
  • Teknisesti hyvä video voi olla tylsä. Panosta sisältöön ja tarinaan!
Laadi suunnitelma
  • Kirjoita ylös aiheet mistä haluat videolla puhuttavan, kaikki vaadittavat otot ja niiden tarvittavat yksityiskohdat.
  • Aikatauluta.
  • Etsi kuvauspaikat. Huomioi tilan valoisuus ja melutaso.
  • Huolehdi, että jokainen tuotantoon osallistuva tietää suunnitelman.

Vinkki: Mieti aina mitä aiot sanoa ennen kuin aloitat kuvaamisen!

Videokuvausasetelmat

Haastatteluvideo

Haastatteluvideot sopivat yrityksen esittelyyn, idean jakamiseen ja mielenkiinnon herättämiseen. Katsojalle voidaan kertoa esimerkiksi työntekijän tai toisen asiakkaan näkökulma yrityksestä.

Ennen kuvauksia valitse siis haastateltavasi, mieti millaisen tarinan haluat videolla kertoa ja laadi sen pohjalta haastattelukysymykset. Muista myös neuvoa haastateltavaasi mitä kuvauksissa tapahtuu ja esimerkiksi minnepäin hänen kuuluu katsoa.

Kuvausvälineet

älypuhelin

jalusta + pidike

liittimet ja adapterit

ulkoinen mikrofoni

lisäakku

haastattelukysymykset

                                + lisävalot

1.

2.

3.

4.

5.

Vinkki: Kysy haastateltavalta ensin lämmittelykysymyksiä, kuten kuka hän on ja mitä tekee. Näin vähennät kuvauksien luomaa jännitystä.

Huomioi!

  • Jos kuvaat tilassa, missä liikkuu muitakin ihmisiä, varoita kuvausten alkamisesta.
  • Ole haastattelijana aktiivinen kuuntelija ja esitä jatkokysymyksiä.
  • Ohjeista haastateltavaa välttämään kameraan päin vilkuilua ja esimerkiksi katsomaan vain haastattelijaa kohti.
  • Asettaudu haastattelijana samalle silmätasolle haastateltavan kanssa jommallekummalle puolelle kameraa.
  • Jos haastateltava henkilö liikkuu paljon tai elehtii paljon käsillä puhuessaan, pidä huoli, ettei hän rajaudu osittain ulos kuvasta.

Tuotevideo

Tuotevideolla havainnollistetaan edut ja ongelmat, jotka yrityksesi tuote tai palvelu ratkaisee.

Näytä videolla, miten tuote toimii ja miten iso vaikutus sillä on katsojan elämään. Kuvaa vähintään yhdestä kuvakulmasta tuotteen toiminta kokonaisuudessaan. Kuvaa myös tärkeäksi kokemiasi yksityiskohtia.

Pidä viesti selkeänä ja helposti ymmärrettävänä!

Tutoriaalivideo

Tutoriaalivideoilla selitetään, opastetaan ja ohjeistetaan nopeasti ja helposti, kuinka tuotetta tai palvelua käytetään.

Ratkaisu halutaan nopeasti. Pidä video lyhyenä ja esittele lopputulos videon alussa. Kuvaa tutoriaali vähintään yhdestä kuvakulmasta, mistä näkyy selkeästi mitä tapahtuu.

Yrityksen sisälle voidaan tuottaa esimerkiksi opasvideo uusille kesätyöntekijöille työtehtävien kulusta.

Kuvausvälineet

älypuhelin

jalusta + pidike

liittimet ja adapterit

ulkoinen mikrofoni

lisäakku

                        + lisävalot

1.

2.

3.

4.

Huomioi!

  • Helpota editointia kuvaamalla useita lyhyitä ottoja, yhden pitkän sijaan.
  • Siirrä kameraa saadaksesi eri kuvakulmia ottojen välillä ja muista tarkentaa ja lukita valotus joka kerta.
  • Huomioi valonsuunta!
  • Älä käytä puhelimen digitaalista zoomia, sillä siten kuvanlaatu menee puuroiseksi. Liikuta yksinkertaisesti puhelinta vain lähemmäs kohdetta.

Vinkki: Kysy haastateltavalta ensin lämmittelykysymyksiä, kuten kuka hän on ja mitä tekee. Näin vähennät kuvauksien luomaa jännitystä.

Selfievideo

Selfievideo on tietty kuvaustyyli, jossa pääosassa niin esiintyjänä kuin kuvaajanakin olet sinä. Selfiekuvaus sopii esimerkiksi, kun haluat kertoa yrityksesi kuulumisia sosiaaliseen mediaan tai ottaa muuten vain henkilökohtaisempaa kontaktia asiakaskuntaasi ja katsojiisi.

Kuvausvälineet

älypuhelin

liittimet ja adapterit

ulkoinen mikrofoni

lisäakku

                    + jalusta + pidike

                    + lisävalot

1.

2.

3.

4.

Vinkki: Puhuessasi katso kameran linssiin, älä puhelimen ruutuun.

Huomioi!

  • Sosiaaliseen mediaan, kuten Facebook live-tilaan tai Instagramin tarinaan, menevä video voidaan kuvata pystyasennossa. Muuten pyri kuvaamaan puhelin vaakatasossa.
  • Sommittele itsesi keskelle ruutua ja jätä pääsi yläpuolelle vähän tilaa.
  • Pidä sanomasi lyhyenä. Älä jaarittele.
  • Voit hyödyntää jalustaa selfietikun tavoin saamaan lisää etäisyyttä sinun ja kameran välille.

Editointi

  1. Valitse parhaat otot
  2. Laita otot aikajanalla haluamaasi järjestykseen
  3. Leikkaa ottojen alusta ja lopusta turhat sekunnit pois
  4. Pidä video tiiviinä! Somevideoiden pituus on 10s – 2min
  5. Lisää tekstiä, voice over, musiikkia tai kuvia
  6. Tekstitä videolla kuuluva puhe
  7. Huomioi, että katsojan pitää ehtiä ymmärtää näkemänsä

Ilmaisten editointisovellusten, kuten Youcut ja FilmoraGo avulla voi…

Leikkaa & rajaa

Lisää musiikkia

Muokkaa videon säätöjä

Nauhoita voice over

Lisää filttereitä ja efektejä

Hidasta ja nopeuta

Lisää tekstiä

Vinkki: FilmoraGo lisää videon loppuun oman vesileimansa. Voit leikata sen pois toisella editointisovelluksella.

  • Maksetussa editointisovelluksessa on usein monitasoinen editointiominaisuus, enemmän sovelluksen omia musiikki- ja efektivaihtoehtoja, ei pakollista vesileimaa ja ei mainoksia.
  • Puhelimella editoiminen voi osoittautua hankalammaksi pienen ruudun tähden ja sopiikin parhaiten yksinkertaiseen editoimiseen
  • Voit editoida myös tietokoneella, käyttämällä esimerkiksi iMovie– (Mac) tai Da Vinci Resolve -nimisiä editointiohjelmia.

Kuvausvälineet

* Klikkaa kuvia isommiksi

€ Kaikki hinnat ovat lähtöhintoja

Kuvausvälineiden avulla saadaan tuotettua paremman laatuista materiaalia vähemmällä vaivalla. Ne eivät silti ole välttämättömyyksiä videokuvauksen aloittamiseen. Ainoa tarvittava väline on itse kamera, eli älypuhelin.

Ole siis luova. Puhelimen voi tukea pöydälle kirjaa vasten tai kiinnittää seinään teipillä tai sinitarralla. Mikrofonina voi hyödyntää nappikuulokkeiden omaa mikrofonia. Aurinko on loistava valonlähde.

Tuotannossa huomioitavia asioita

Sommittelu ja kuvakerronta

Sisällöltään onnistunut ja tunnelmallinen video voi olla hyvä vaikkei se olisikaan teknisesti täydellinen. Videon sisältöön kannattaa siis panostaa suunnitteluvaiheessa. Sommittelulla ja kuvakerronnalla luodaan videoista mielenkiintoisempia, kerrotaan tarina ja tuodaan videon kulkuun vaihtelua.

Kolmanneksen sääntö

Sijoita mielenkiinnon kohteet ruudulla mieluummin hieman sivuun kuin aivan ruudun keskelle eli 3×3-ruudukossa viivojen päälle tai leikkauskohtiin. Huomioi henkilön tai kohteen liikkeen ja katseensuunta. Älypuhelimen valokuvaustilassa voit hyödyntää apuruudukkoa, mutta valitettavasti tämä ei ole käytettävissä videoita kuvatessa.

Katseensuunta

Jätä ruudulla tilaa suuntaan, jonne henkilö katsoo tai kohde liikkuu. Henkilöitä kuvattaessa on hyvä jättää yleiskuvassa myös pään yläpuolelle vähän tilaa, jotta sommitelma ei vaikuta liian tiiviiltä. Silmät sijoitetaan yleensä kuvan keskilinjan yläpuolelle.

Suojaviiva

Tunnetaan myös ’180 – asteen’ – sääntönä. Tärkeä eritoten haastatteluissa tai missä vain otoissa, joissa kaksi henkilöä keskustelee tai kohde liikkuu tiettyyn suuntaan. Kamera pysyy kuvitteellisen suojaviivan toisella puolella, eikä voi sitä kesken kuvausten ylittää.

Perspektiivi

Perspektiivi vaikuttaa videon tunnelmaan ja tulkintaan ja voi muuttaa sisällön viestin päinvastaiseksi asettamalla sen uuteen kontekstiin. Kokeile rohkeasti eri perspektiivejä kuvatessasi.

Silmätaso = neutraali, yhdenvertainen katsojan kanssa

Alakulma, ”sammakkoperspektiivi” = viestii kohteen ylempää arvovaltaa, kunnioitusta ja uhkaavuutta

Yläkulma, ”lintuperspektiivi” = kohde esitetään pienenä, alisteisena

Kuvaaminen

Kuvaa aina puhelin vaakatasossa. Näin kuvaamasi video täyttää koko ruudun ja sopii kaikkiin julkaisualustoihin ongelmitta. Pystyssä kannattaa kuvata vain Instagramin tarinoihin ja Facebook live-tilassa. Katsojan on helppo kääntää puhelin vaakatasoon ja katsojakokemus on mielekkäämpi ilman mustia sivupalkkeja.

Takakamera on etukameraa tarkempi. Etukamera on suunniteltu selfieitä ja videopuheluja varten, jolloin kohde on usein lähellä ruutua. Takakamera hahmottaa paremmin kirkkautta ja täten värejä, joten sillä saa tuotettua kuvia ja videoita paremmalla kuvaresoluutiolla. Takakameraa kannattaa käyttää siis pääasialliseen kuvaukseen.

Puhdista linssi. Likainen linssi tuottaa sumeaa kuvaa. Pyyhi linssi mikrokuituliinalla tai hätätapauksessa paidan reunaan.

Vaihda ammattilaisasetuksille tai käytä erillistä kamerasovellusta. Tämä onnistuu kameran ’Lisää’-valikosta. Näin pystyt itse säätämään valotusta, valkotasapainoa ja tarkennusta ja kuvaamaan teknisesti laadukkaampia videoita.

Tarkenna aina kohteeseen ja lukitse valotus. Tarkenna napauttamalla kerran ruutua ja lukitse valotus painamalla ruutua kerran pitkään. Tällä vältät valotuksen ja tarkkuuden muuttumisen kuvaamisen aikana.

Älä käytä puhelimen zoomia. Lopputuloksena kuvasta tulee rakeinen ja epäselvä. Sen sijaan kannattaa siirtää itse puhelinta vain lähemmäs kohdetta. Todella pienet yksityiskohdat kuvataksesi tarvitset erillisen makrolinssin.

Laita puhelin lentokonetilaan. Näin kuvauksien aikana tulleet viestit ja soitot eivät häiritse ja keskeytä kuvauksia.

Kuvaa lyhyitä ottoja. Helpotat editointivaihetta, kun kuvaat useita lyhyitä ottoja yhden pitkän sijaan. Näin pystyt karsimaan epäonnistuneet ja huonot kuvakulmat pois saman tien eikä kuvatun materiaalin läpikäymisessä kulu niin paljon aikaa.

Uskalla kuvata myös liikkeessä. On hyvä kuvata varmoja ottoja kamera kiinteästi paikallaan mutta videosta tulee heti huomattavasti mielenkiintoisempi, kun siihen lisää vähänkin liikettä. Kokeile pieniä liikkeitä sivu- tai syvyyssuunnassa. Sen sijaan, että puhuja istuu paikallaan videossa, kuvaa häntä kävellessä.

Ulkokuvaus

Jos suunnittelet kuvaavasi ulkona, muista aina huomioida sääolosuhteet.

Paras aika kuvata on aikaisin aamulla tai myöhään iltapäivällä eli auringon ollessa matalalla. Tällöin valo on pehmeämpää eivätkä varjot ole yhtä jyrkkiä.

Auringon noustua kuvaa varjoisassa paikassa. Ellet halua siluettimaista efektiä älä sijoita aurinkoa suoraan kohteen taakse.

Tuulisella säällä äänenlaatua voi kohentaa laittamalla ulkoiseen mikrofoniin tuulensuojan.

Jos suunnittelet kuvaavasi ulkona, muista aina huomioida sääolosuhteet.

Paras aika kuvata on aikaisin aamulla tai myöhään iltapäivällä eli auringon ollessa matalalla. Tällöin valo on pehmeämpää eivätkä varjot ole yhtä jyrkkiä.

Auringon noustua kuvaa varjoisassa paikassa. Ellet halua siluettimaista efektiä älä sijoita aurinkoa suoraan kohteen taakse.

Tuulisella säällä äänenlaatua voi kohentaa laittamalla ulkoiseen mikrofoniin tuulensuojan.

Tausta

Pienellä, kuten puhelimen, ruudulla katsottavan materiaalin tausta kannattaa pitää neutraalina ja rauhallisena. Iso hälinä vie huomion pääkohteesta tai pääkohde voi hukkua siihen.

Kuvatessasi ihmistä tarkista, ettei taustalla ole esim. puita tai rakenteita, jotka ruudulla näyttäisivät kasvavan tai lävistävän ihmisen päästä. Tarvittaessa siirrä kameraa tai pyydä kohdetta siirtymään.

Pidä horisontti suorassa. Huolehdi, että taustalla olevat suorat linjat, kuten horisontti tai kaide, eivät näytä olevan kallellaan.

Jos kuvaamisympäristössä on heijastavia pintoja, kuten ikkunoita tai peilejä, tarkista ettei kuvaaja tai kuvauskalusto näy niistä.

Pidä myös huoli, ettei ympäristössä ole huomionvieviä tai asiaankuulumattomia tekstejä tai mainoksia.

Valaistus

Akku ja muisti

Ota kuvauksiin aina mukaan varavirtalähde ja latauspiuha. Videon kuvaaminen kuluttaa puhelimen akun nopeasti.

Videot täyttävät myös puhelimen muistin nopeasti. Mitä korkealaatuisempaa videota kuvaat, sitä enemmän se vie tilaa puhelimen muistista.

Hyödynnä pilvitallennustilaa (iCloud, Google Drive, Dropbox) ehkäistäksesi puhelimen tallennustilan täyttymisen.

Audio

Ääni on yksi videon tärkeimmistä elementeistä. Hyvä äänenlaatu pelastaa huonolaatuisen kuvan mutta hyvä kuvalaatu ei auta, jos ääntä ei kuule kirkkaasti.

Sijoita mikrofoni niin lähelle kuvauskohdetta kuin mahdollista. Mitä lähempänä mikrofoni on äänenlähdettä, sitä parempi äänenlaatu on.

Etsi mahdollisimman rauhallinen kuvauspaikka.    Koneistojen taustahumina, kiireinen autotie tai tuulinen sää hankaloittavat kuvauksia ja häiritsevät katselukokemusta.

Puhuessasi katsojalle, katso suoraan kameran linssiin. Tällöin katsojasta tuntuu, että puhut juuri hänelle. Jos kuvaat etukameralla, pyri pitämään katse tällöinkin linssissä eikä puhelimen ruudussa.

Audion voi nauhoittaa myös jälkikäteen ja lisätä videoklippien päälle. Tätä kutsutaan voice over’iksi.

Puhelimen sisäänrakennettu mikrofoni

– toimii parhaiten alle metrin etäisyydellä

– nauhoittaa helposti kaikki tilan äänet, myös ei-toivotut

Nappimikrofoni

– sopii haastatteluihin, puheisiin ja tuuliseen säähän

– helppo saada mikrofoni lähelle puhujaa

– voidaan kiinnittää esimerkiksi paidan kaulukseen

Suuntamikrofoni ”haulikkomikrofoni”

– tallentaa ääntä laajemmalta alueelta mutta vain osoittamastaan suunnalta

– kiinnitetään suoraan puhelimeen

– langattomana helpottaa liikkeessä kuvaamista

Langallinen vai langaton?

Langaton mikrofoni on hyödyllinen, jos puhuja liikkuu samalla tai äänenlähteen ja kameran välille halutaan enemmän välimatkaa kuin mitä johto muuten antaisi myöten.

Vakain

Vakaa kuva on tärkeä videon katsottavuuden ja täten laadun kannalta. Puhelimen kamera ei pysty tarkentamaan yhtä tarkasti kohteeseen kuvan täristessä ja katsoja huomaa herkästi pienetkin heilahdukset.

Käsivara

Käsivaralla kuvattaessa pidä polvet vähän koukussa, kyynärpäät lähellä kylkiä ja kannattele puhelinta vaakatasossa molemmilla käsillä. Kädet tärisevät vähän luonnostaan ja jo pelkkä hengittäminen liikuttaa koko kehoa. Vakaan videon kuvaaminen vaatiikin siis paljon harjoittelua.

Jalusta

Jalustan avulla saadaan varmaa vakaata kuvaa ja voidaan tehdä tilttaus- tai panorointiliikkeitä. Puhelin kiinnitetään jalustaan erillisellä puhelinpidikkeellä. Erilaisia jalustoja ovat tripod, gorillapod ja monopod. Jalustaa voi myös hyödyntää käsivaralla kuvatessa samaan tapaan kuin selfietikulla.

Jalusta

Jalustan avulla saadaan varmaa vakaata kuvaa ja voidaan tehdä tilttaus- tai panorointiliikkeitä. Puhelin kiinnitetään jalustaan erillisellä puhelinpidikkeellä. Erilaisia jalustoja ovat tripod, gorillapod ja monopod. Jalustaa voi myös hyödyntää käsivaralla kuvatessa samaan tapaan kuin selfietikulla.

Gimbaali

Gimbaali on mekaaninen kuvanvakain, yksinkertaisimmillaan pidike ja motorisoitu kahva. Useimmat gimbaalit huomioivat kameran kääntymisen niin pysty-, pituus-, kuin myös poikkiakselilla taaten täysin vakaan ja saumattoman kuvaamisen. Siksi se sopiikin parhaiten liikkeessä kuvaamiseen.

Vinkki: Puhelimen voi tukea pöydälle esim. kirjoja vasten. Sinitarra ja teippi sopivat kiinnittämiseen.

Vaatetus ja stailaus

Paras valinta on yksivärinen paita tai takki. Villit kuviot tai printit voivat varastaa huomion ja katsojilta menee videon pääviesti ohitse. Toisaalta vaatteiden täytyy myös erottautua taustasta.

Vältä koruja, jotka liikkuessaan pitävät ääntä. Tämä voi häiritä hyvän äänenlaadun saamista.

Silmälasien kanssa on oltava varovainen, ettei niiden heijastus paljasta mitään ylimääräistä, kuten kuvaajan tai valot. Lika näkyy herkästi kameraan, joten puhdista silmälasit aina ennen kuvauksia!

Loppusanat

Ketterä mobiilivideokuvaus-opas on toteutettu keväällä 2020 tehtävänantona Digiportaat-hankkeelle. Tehtävänanto on osa Hanna Kuisman opinnäytetyötä Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulussa. Opas perustuu tekijän opintojen aikana saamaan tietouteen, kirja- ja verkkolähteisiin. Lähdeluettelo on löydettävissä kokonaisuudessaan alkuperäisestä opinnäytetyöstä.

Oppaan tavoite on havainnollistaa videokuvauksen mahdollisuuksia, innostaa kuvaamaan ja osoittaa älypuhelimen kelpaavan vakavasti otettavaksi kuvausvälineeksi.

 

Oppaan tulostettavan version voi ladata tästä:

Opinnäytetyön voi käydä lukemassa osoitteesta: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020052815003

 

Hyviä kuvaushetkiä!

Editointi

-Jonne Hirvonen

Editointivaihe sisältää kaiken prosessoinnin videon kuvaamisen ja julkaisemisen välillä.

Editointivaiheessa tyypillisesti:

  • Valitaan käytettävät videoklipit
  • Tuodaan ne editoriohjelman aikajanalle
  • Trimmataan alut ja loput
  • Leikataan ylimääräiset kohdat klippien keskeltä pois
  • Lisätään tekstitykset, logot, grafiikkaelementit, musiikki, jälkiäänitykset, äänitehosteet ja efektit
  • Tehdään väri- ja äänenvoimakkuussäädöt
  • Tallennetaan ja jaetaan valmis video

Videota editoidessa tulisi osata asettua videon katsojan asemaan.

Tässä muutamia kysymyksiä, joita esittää itsellesi videon editoimisen aikana:

 

  • Ovatko videoklippini oikeassa järjestyksessä?
  • Soljuuko video sujuvasti eteenpäin? Voinko parantaa videon sujuvuutta leikkaamalla?
  • Pitääkö video katsojan mielenkiinnon yllä?
  • Voinko karsia videolta jotakin ilman että videon informaatio- tai viihdearvo kärsii?
  • Tarvitseeko videoon tuoda lisäinformaatiota esim. tekstinä, kuvana, grafiikkana tai jälkiäänityksenä, jotta videon viesti menee perille?
  • Tukevatko tekemäni editointiratkaisut (videon rytmi, värisäädöt, musiikkivalinnat, efektit) haluttua viestiä ja tunnelmaa?
  • Soveltuuko videoni julkaistavaksi haluamillani videoalustoilla sellaisenaan vai tarvitsenko eri medioihin räätälöityjä versioita (videon pituus, kuvasuhde, pysty- vai vaakavideo)?

 Mitä kirkkaammin haluttu lopputulos on mielessä jo videon suunnitteluvaiheessa, sitä helpompi myös kuvaus- ja editointiprosessi yleensä on. Älä jätä kaikkea päätöksentekoa editointivaiheeseen!

Muutamia editointisovelluksia mobiililaitteille:

  • YouCut
  • iMovie
  • Filmora Go
  • Kinemaster
  • Quick
  • VivaVideo
  • InShot
  • Film Maker Pro

Muutamia editointiohjelmia tietokoneelle:

Youcut-editointityökalu mobiillilaitteelle

YouCut-editointisovelluksella hoituu videon editointi suoraan älypuhelimella.

Da Vinci Resolve -editointityökalu tietokoneelle

Da Vinci Resolve on tietokoneelle ladattava videoiden editointiohjelma. 

Tässä Jonnen opastus, kuinka kuvaat ja editoit älypuhelimella opastusvideon.

Johdanto videon käsikirjoitukseen

– Mia Silvenius

Video on tehokas tapa kommunikoida ja tavoittaa uusia kohderyhmiä. Videon tekemisessä on monta eri työvaihetta, ja yksi tärkeimmistä on käsikirjoitus. Tähän kannattaa panostaa, koska hyvin tehty käsikirjoitus nopeuttaa ja helpottaa kuvaustilanteessa. Suunnittelun ja käsikirjoituksen merkitys korostuu varsinkin silloin, kun teet lyhyitä videoita.

Ihan aluksi on hyvä määritellä lähtökohdat, tavoitteet ja haluttu lopputulos. Selkeä mielikuva tavoitteista helpottaa työskentelyä. Käsikirjoitus on työkalu ja sen lukevat kaikki projektissa mukana olevat. On kaikkien etu, että käsikirjoitus on niin selkeä, että ulkopuolinenkin ymmärtää mitä videolla haetaan. Videon olisi hyvä alkaa heti vakuuttavasti, jolloin käyttäjä katsoo sen myös loppuun asti. Videoissa tunnelma, äänet, värimaailma ja ihmisläheisyys vaikuttavat olennaisesti videon toimivuuteen.

Synopsis tiivistää oleellisen

Synopsis on tiivistelmä videon sisällöstä, ydinajatuksesta, tavoitteesta, kerrontavasta ja toteutuksesta. Synopsiksessa kerrotaan kuvattavan tarinan tapahtumat aikajärjestyksessä.

  • Synopsis vastaa lyhyesti kysymyksiin ”Miksi, mitä, kenelle ja miten?”
  • Mitä haluat sisällön avulla saavuttaa?
  • Yleisö, kenelle sisältö on tarkoitettu?
  • Mihin tarkoitukseen videota käytetään, onko se yksittäinen video vai osa sarjaa.

Tässä tiiviissä oppaassa tuodaan esimerkkien avulla käytännönläheisesti esille, miten Digiportaat-hankkeen Kohteessa-haastatteluvideon käsikirjoitusta työstettiin. Tavoitteena oli kuvata lyhyt 1,5 minuutin video, jossa Digiportaat-hankkeen asiakas kertoo, mitä kokemuksia hänellä on koulutuksista ja mitä hyötyä hänellä on ollut niistä. Tavoitteena on lisätä eteläsavolaisten mikro- ja pk-yritysten tietoisuutta Digiportaat-hankkeen palveluista. Tarkoitus on videon avulla aktivoida yrittäjiä sekä herättää kiinnostusta osallistua hankkeen digikartoitukseen, koulutuksiin ja tilaisuuksiin.  Video julkaistaan Digiportaiden Youtube-kanavassa ja verkkosivuilla.

Videon tulee olla hyödyllinen, ajankohtainen, persoonallinen, samastuttava ja rehellinen.

Treatment (laajahko tiivistelmä)

Treatment on synopsiksen ja käsikirjoituksen välimuoto, laajahko tiivistelmä. Treatmentissä on videon rakenne ja juoni kirjoitettuna, vaikka sitä ei vielä ole jaettu kohtauksiksi. Treatmentissä esitellään videon alku, keskikohta ja loppu sekä tärkeimmät kohdat.

Tiedosta mitä ongelmaa olet ratkaisemassa

Lisätä eteläsavolaisten mikro- ja pk-yritysten tietoisuutta Digiportaat-hankkeen palveluista. Aktivoida ja herättää kiinnostusta osallistumaan hankkeen koulutuksiin ja tilaisuuksiin.

Kohderyhmä:

Eteläsavolaiset mikro- ja pk-yritykset.

Tavoite:

Herättää kiinnostus: Yrittäjä ei vielä tiedä mitään Digiportaat-hankkeesta. Kiinnostus herää, haluaa lisätietoa. Videon katsottua ottaa yhteyttä, tilaa digikartoituksen, on kiinnostunut koulutustarjonnasta.

Aktivoida: Yrittäjä on osallistunut digikartoitukseen, mutta ei ole vielä osallistunut hankkeen koulutuksiin. Videon nähtyä päättää hankkia lisätietoa koulutuksista.

Yrittäjä on osallistunut koulutuksiin. Haluaa jatkaa kouluttautumista, myös vaativammat koulutukset kiinnostavat. Suosittelee koulutuksia muille yrittäjille.

Tiedottaa: Käsikirjoituksessa tuodaan esille, mitä konkreettista hyötyä on ollut Digiportaat-hankkeesta. Ratkaistaan ongelmia ja annetaan työkaluja, jotta yrittäjä voi kehittää toimintaa ja menestyä.

Markkinoinnissa käytetään toimintakehotuksia: ota yhteyttä, hanki lisätietoa, kerro kaverille

Videon tulee olla hyödyllinen, ajankohtainen, persoonallinen, samastuttava ja rehellinen.

Esimerkki synopsiksesta:

Digiportaat-hankkeen Kohteessa-videon alussa esitellään Jenni Koponen ja hänen yrityksensä Kohteessa. Tämän jälkeen hän kertoo lyhyesti, mihin koulutuksiin hän on osallistunut ja mitä konkreettista hyötyä niistä on ollut. Haastattelussa käytetään eri kuvakulmia, välillä esitellään kuvia, jossa Jenni istuu tietokoneen luona ja tarkistaa verkkokauppatilauksia, tai seisoo pöydän ääressä ja pakkaa tuotteita. Videon lopussa näkyy Digiportaat-teksti ja viimeisenä kaikki hankkeen logot.

Videon käsikirjoitus

Aloitusvaiheessa kannattaa hyödyntää synopsista, se toimii hyvänä runkona koko videoprojektille. Tilanteesta riippuen käsikirjoitus voi olla kevyt hahmotelma ranskalaisin viivoin. Tämän jälkeen sitä on helpompi jäsentää ja tarkentaa. Mieti tarkkaan videon sisältöä, käytä sisältöä elävöittäviä elementtejä, tekstiä, eri kuvakulmia ja musiikkia.

Lyhyessä videossa keskity yhteen asiaan ja sen esille tuomiseen. Mitä lyhyempi video, sitä tarkemmin pitää miettiä vuorosanoja; mieti mikä tyyli sopii parhaiten, vapaamuotoiset vai tarkkaan käsikirjoitetut vuorosanat.

Ainakin nämä asiat olisi hyvä huomioida:

  • Kuvauspaikka
  • Haastateltava, missä seisoo, istuu, tausta, vaatetus
  • Kuvakulmat, rajaus, kameran liikkeet
  • Kuvitukset: miljöö, haastateltava, toiminta, yksityiskohdat
  • Ajankohta, valaistus
  • Vuorosanat
  • Teksti, logot

Kuvakäsikirjoitus

Kuvakäsikirjoituksessa esitellään tapahtumat sarjakuvan tapaan.

Videon kuvakäsikirjoitus

Case-esimerkki: Digiportaan-hankkeen Metsäsydän-videon käsikirjoitus

Videon pituus tulee olemaan 1-1,5 min. Haastateltavalle annettiin videon käsikirjoitus, vuorosanoja ei kirjattu ylös muistiin etukäteen. Mutta oli tärkeää, että haastateltava sai tutustua kysymyksiin ja miettiä etukäteen, mitä asioita hän tuo esille. Viestin tulee olla selkeä, ytimekäs ja aiheeseen sopiva.
Vuorosanoja kirjoitettaessa on tärkeä muistaa kohdeyleisö – kuka tämän videon katsoo ja mitä varten? Tässä kohtaa kannatta välttää hankalaa ammattisanastoa ja monimutkaisia teknisiä termejä. Videolla esiintyvän henkilön tulee voida lukea vuorosanat niin, että se kuulostaa luonnolliselta. Tätä varten onkin jo kirjoitusvaiheessa syytä lukea kaikki vuorosanat ääneen ja muokata niitä luonnolliseen suuntaan. Lopputuloksen kannalta on hyvä esittää oikeanlaisia ja merkityksellisiä kysymyksiä.

Lyhyt esittely ja tausta:

  • Kuka olet, kerro myös lyhyesti yrityksestäsi
  • Miksi osallistuit Digiportaat-hankkeen koulutuksiin?
  • Mitä hyötyä sinulle oli koulutuksista ja miten saatu kokemus vaikutti käytännön työhön ja tuloksiin?
  • Mitä tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on?

Kuvauksiin valmistautuminen

Kerro haastateltavalle, mistä aiheista kuvauksissa tullaan puhumaan ja miten kuvaukset etenevät. Haastateltava on tutustunut ennakkoon kysymyksiin, ja hän kertoo omin sanoin ajatuksistaan, jotta videosta ei tule liian harjoitellun oloinen. Pidä kuvaustilanne keskustelevana ja mahdollisimman luontevana. Jos haastateltava jännittää, niin on hyvä rauhoittaa häntä ja vielä kerran käydä läpi käsikirjoitus.

Kuvauksissa on hyvä käyttää useampaa kameraa

Yritä käyttää useampaa kameraa kuvaustilanteessa, koska vaihtelevat kuvakulmat lisäävät kiinnostusta ja pitävät katsojien mielenkiinnon yllä. Jos mahdollista, järjestä kuvaukset asiakkaan tiloissa. Näin vaikuttaa siltä, kuin olisit napannut asiakkaan kameran eteen suoraan tämän työpöydän äärestä. Tilanne vaikuttaa spontaanilta ja aidolta.

Jälkityön ja editoinnin rooli on merkittävä

Lopputuloksen kannalta kuvaustilanne on hyvä pitää keskustelevana aitouden saavuttamiseksi. Editoinnilla on suuri merkitys, jotta tuloksena on tiivis, ytimekäs ja olennaiseen keskittyvä video.

Digiportaat-hankkeen tuottamia asiakascase- videoita voit katsoa tästä: